sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Savan salainen pakettivaihto

Facebookin ompeluryhmässä oli paketinvaihto, osallistua sai muutaman kymmentä (40?) ensimmäistä ehtijää. Tarkoitus oli lähettää salaiselle ystävälle noin kymmenen euron edestä kangasta ja mahdollisesti muuta ompelutarviketta. Taisi kyllä suurimmalla osalla tuo 10€ ylittyä paketeiden hinnoissa... Ja tietysti myös sitten pitää esitellä, mitä paketin materiaaleista on tehnyt. Minä sain perjantaina tämmöisen paketin:


Metsolan riikinkukkoveluuria, pitsiä, heijastinkangaspalasia ja suklaata. Heti alkoi päässä raksuttaa mitä teen kankaasta. Onion tunikan! Leikkasin kankaan oikein tarkasti, hihoja jouduin kaventaan. Ja Onion kaava kun on tarkoitettu joustavalle kankaalle, ei ne hihat tietenkään minun alleille enää sopineet =( Jouduin siis leikkaamaan ne pois. Helmaan laitoin tuota pitsiä. Mutta lopputulokseen olen oikein tyytyväinen! Tämä on kiva pitää nyt lämpimillä syksykeleillä näin, ja talvella voi alle laittaa pitkähihaisen. Minulla ei tätä kangasta ole ollutkaan, mutta tykkään kyllä! Valitettavasti kangasta ei jäänyt edes pipopalaa, johon ajattelin tuota heijastinkangasta käyttää. Ne palat siis jäi odottamaan muuta projektia. 

Kiitos vielä Salainen SaVa ystävä, paketti oli oikein mieluinen!




5 kommenttia:

Kiitos! Lyhytkin kommentti ilahduttaa minua kovasti!