perjantai 24. toukokuuta 2013

Hyvää kesälomaa Opelle!

Äiti auttoi, ja ompeli lapsen opettajalle kesämies pussukan kiitokseksi kivasta lukuvuodesta. Luulisin, että on opettajnkin mieleen, toivottavsti tuo hymyn huulille =) Lapsi saa vielä tehdä kortin. Mietinnässä on, mitä pussukkaan sisälle?



tiistai 14. toukokuuta 2013

Pallohamonen!

Omalla kaavalla, eli summissa hiukan mittojen mukaan saksittu hamonen omalle tytölle. Trikoo taitaa olla majapuulta, pitsi paikallisesta kangaskaupasta.





perjantai 10. toukokuuta 2013

Kolme hyvää täytekakkupohjan ohjetta (perus, gluteeniton ja kanamunaton)

Näillä et epäonnistu! Jauhot voi sekoittaa joukkoon ihan reilusti.

Tämän ohjeen olen perinyt Äidiltäni

2 kanamunaa
2 1/2dlsokeria

1 dl kiehuvaa vettä

2dl vehnäjauhoja
2rkl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

Vatkaa kanamunat ja sokeri hyvin vaahdoksi, lisää kiehuva vesi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista 175 asteessa.

Gluteeniton kakkupohjan ohje

4 kanamunaa
2dl sokeria

2dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

Vatkaa kanamunat ja sokeri hyvin vaahdoksi, lisää  keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista 175 asteessa.

Kanamunaton täytekakkupohjan ohje

4 1/2 dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
3tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

50g sulaa voita
2 1/2dl mehua

Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää voisula ja mehu. Paista 175 asteessa.




torstai 9. toukokuuta 2013

Perhostoppi

Suvikukka blogin pitäjältä napattu hauska idea perustopin piristykseksi. Pääntiessä on siis letitystä, joka on tehty niin, että tavallisesta mustasta trikoosta leikkasin ensin ohutta suiroa, ja letitin sen. Toppi on ommeltu ensin ihan tavalliseksi perustopiksi. (kaava ottobre woman 2/2007) 

Suvikukka oli ommellut käsittääkseni letin pääntiehen ompelukoneella, mutta minun koneella se ei onnistunut, ompelin letin siihen käsin. Pääntie olisi saanut olla himpun isompi, mutta menettelee näinkin. Luomu perhostrikoo Ikasyriltä.



lauantai 4. toukokuuta 2013

Kesämies Kekkonen

Facebookissa on ompeluryhmä nimeltä Saumanvara. Siellä huulenheitosta lähti idea tästä kesämies kekkonen kankaasta. Kangasta sai aluksi tilata vain ryhmään kuuluvat, loput kankasta tulevat lähiaikoina myyntiin Käpyselle.

Kangas jakaa kovasti mielipiteitä, osa tykkää, osa ei. Minä TYKKÄÄN! Tälläisiä olen jo saanut omasta palasta tehtyä... Tää on niin hyvänmielenkangas, ei voi hymyilemättä kuosia katsoa =D

Toppi itselle, kaava Ottobre woman 2/2007 Kaava muuten hyvä, mutta ainakin minun makuun helmaa sai pidentää reilusti.

                                                               Pipo pojalle, kaava oma.

                                                Pipo itselle, kaava Modasta 7/2012

Boxerit miehelle, kaava jostain Suuresta Käsityö lehdestä, valitettavasti en muista numeroa...
Yksiin kekkosen rilleihin piirretty sydämet kangastussilla.

Kekkis pääsi myös piristämään muutama postaus aiempana esiteltyä tylsää perus t-paitaa. Hui, minne kekkis joutuikaan...




Pojalle perus t-paita. Koko 122/128cm

torstai 2. toukokuuta 2013

Peruspaitaa, mutta sisältää kankaan yhdistelyvinkin

Majapuun kalastaja trikoota, ja siksaktrikoota, jota olen joskus Metsolasta tilannut. Tein siksakista itselle topin, ja mietin, mihin tuhoaisin loppupalan. Nakkasin palan kangaspinoon, ja huomasin, että värit sopii juuri tuohon kalastajatrikooseen kuin nappi silmään!

 Jos sinulta siis löytyy näitä kankaita, voit niitä yhdistellä =)