keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lil`Darling

Kummitytölle pusero ottobren 4/2013 Lil´Darling kaavalla. Koko 80cm. Nyt jopa onnistui leimaaminenkin suht siististi, mutta leima paistaa himpun kankaan läpi, koska kangas on ohutta trikoota. Kangas paikallisesta kangaskaupasta.



tiistai 30. heinäkuuta 2013

Vyötärön kuminauhan kiinnittäminen

Muutama päivä sitten silmiin osui Käsityön riemua nimisessä blogissa mainio ohje vyötärön kuminauhan kiinnittämiseen. Ajattelin kokeilla ohjetta, ja laittaa ohjeen tänne muistiin itselle, ja jakaa teidänkin kanssa. Kuinka kätevää! Onhan tuo tullut eräätkin kuminauhat poikaneulalla pujoteltua kujaan, ja sitten ne on mutkalla vaikka mihin suuntaan... Mutta eipä ole tällä ohjeella!

Kokeilin ohjetta näihin housuihin, jotka tein Hupsis kaavalla Ottobrestä 1/2009 housujen koko 80cm.
Kangas joskus Ikasyrltä ostettua veluuria. 



Ja seuraavaksi kokeilen samasta blogista tätä ohjetta!

Itelle tehtyjä

Itselle mekko Metsolan apilajoustiksesta. Kangasta voi tilata täältä. Kaavana käytin Onion kaavaa, jonka voi tilata Ikasyriltä. Anteeksi tooosi huono kuva, parempaakaan en saanut.


Sitten pusero Verson Puotin paratiisin puutarha joustofroteesta. Tämä kangas myytiin loppuun parissa tunnissa. Mietin, teenkö omasta palasta mekon vai mitä, mutta päädyin puseroon, tätä tulee varmaan käytettyä syksyllä kovasti. Kaavana on ottobren More Gray. Pidensin paitaa himpun ja lyhensin hihat 3/4 osa hihoiksi.

Ja katsokaa, kuinka sökerösti sain tekstin sillä Lidlin leimasimellä, jolla voi siis leimata kangasta, jonka pitäisi pysyä 90 asteenkin pesussa... Arg. No onneksi paita tuli itselle, ja teksti ei niskasta näy. Leimassa pitäisi lukea "ite tein koko 38"



maanantai 22. heinäkuuta 2013

Koulupaitaa!

Vajaa kolme viikkoa koulun alkuun... Pojalle pari paitaa. Ajattelin, josko tämä kangas ei olisi 8-vuotiaan mielestä liian lapsellista... Wexler kangaskaupasta ostettua pääkallotrikoota yhdistettynä yksiväriseen trikooseen. Toiseen paitaan löysin hämäykseksi kaupan merkin niskaan ;) Nyt vain paidat hissunkissun pojan vaatekaappiin, ja toivon, että ne löytyisi päälle joskus.

Kaava joku peruspaidan kaava koossa 128cm. Leikkelin nuo palat miten kangasta riitti. Takakappale on molemmissa kokonainen pala pääkallotrikoota.





maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pikkusia haalareita

Meillä tämä potkupukukausi on kyllä auttamattomasti takanapäin, mutta onneksi tutut ja ystävät saavat vauvoja. Näitä pikkuisia on niin mukava ommella.

Kaksi ylintä haalaria joustofroteesta ja kokoa 62cm. Koitin hiukan pienentää kaula-aukkoa ja kainaloiden kohtaa, kun kuulin käyttökokemuksia muiden valmiista haalareista. Kaava on siis Ottobrestä 4/2013 nimellä Crawler potkuhousut.

Sydänkangas Verson Puodista ja koirakangas Metsolasta. (molemmat kankaat jo loppuunmyytyjä)



Kesämies Kekkosesta haalari kaverin tytölle. Tämä on trikoota ja kokoa 74cm. Tätä kangasta saa vielä Käpysestä.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Sydämellinen tyynyliina

Äidilläni on pian syntymäpäivä. Eilen tein hänelle lahjaksi Pehemiältä tilatusta sydäntrikoosta tyynyliinan.

Tässä nyt ei suuria ompelutaitoja tarvittu, mutta oletteko kokeilleet, kuinka ihana materiaali trikoo tyynyliinassa on? Suosittelen kokeilemaan!

Mallia tyynyliinaan (mittoja) otin kaupan puuvillaisesta tyynyliinasta. Reunaan hieman brodyyria koristeeksi. Paljon onnea Äiti <3



maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hihaton mekko pitsillä

Pitsiteema jatkuu. Tällä kertaa itselle tämmöinen hihaton mekko, jossa yläosa on päällystetty joustopitsillä. Joustopitsiä on myös takaosassa. Kaava on luottokaava, joka on piirretty jostakin meandin vanhan malliston mekosta. Musta kangas on trikoota Royal-tuotteelta.






torstai 4. heinäkuuta 2013

Keltaiset kesäbyysät!

Täällä blogissa näin mahtavat farkkuleggarit, jotka blogin pitäjä oli itselleen ommellut! Heti tuli kauhea hinku saada itselle samanlaiset! Kaava housuihin on siis naisten ottobrestä 2/2013 nimellä Sleek and Modern, ilman taskuja ja vyötärökaitaletta, sillä laitoin vyötärölle laiskasti vain kuminauhan. Näin oli tainnut toimia Iinakin. 

Joustofarkku on Käpyseltä. Ajattelin, että koska tuo farkku ei kamalasti jousta, teen suosiolla kaavasta kokoa isommat. Ei olisi tarvinnut. Sovitin housuja sata kertaa, ja kavensin taas, ja taas. Lopulta näistä tuli kuitenkin aika istuvat. 



Sekaraitaa

Naisten Ottobre lehdestä 2/2013 kaavalla Summer Basic Käpysen sekaraitatrikoosta tämmöinen pusero itselle.

Osalla kangas oli haalistunut hyvinkin pian parissa pesussa, ja kangas vedettiin valitettavasti kaupasta. Osalla kuitenkin kangas on pysynyt hyvänä, joten minä uskaltauduin kangasta käyttämään. Tykästyin kankaaseen kuitenkin niin kovin. Katsotaan, tuliko tästä kertakäyttöpusero...
(Joo... en edes malttanut esipestä kangasta, vaan heti leikkomaan vaan kun kangas saapui...)



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Varjo Savaway

Pahasti myöhässä oleva savaway! Facebookin saumavara nimisessä ompeluryhmässä on lähes viikottain savaway haaste, perjantaisin kaikki osallistuneet ompelee klo 21-23 samasta aiheesta tai kankaasta. 

Kun minä aijoin osallistua, oli haasteessa mukana Selia, jolta siis sai tilata paketin, ja paketin sai avata vasta  perjantaina. Paketin hinta oli 10€ ja pk:t 2€. Kaikille osallistuneille tuli samankokoinen pala tätä sateenkaari trikoota ja kaksi mustaa nappia. Näistä materiaaleista kaikki siis teki tuona aikana mitä halusi, osa ompeli itselle, osa lapselle. Monenlaista hienoa luomusta nähtiin. 

Tultiin reissusta juuri tuona perjantaina, ja minulla haaste jäi tekemättä, mutta tänään tuumasta toimeen. Kummipojalle caprisetti hihattomalla paidalla. Setin koko on noin 100cm. Kaikki kangas meni. Etukappaleessa jonglööraa Kesämies Kekkonen. Palloina nappeja, joista kaksi mustaa haastepaketin mukana tulleita. Idea ei ole oma, vaan joku oli tehnyt tämmöisen samantyylisen paidan. 

Hihattoman paidan kaava jostain t-paitakaavasta, caprit meandin haaremeita mukaillen ja lahkeet reilusti lyhennettynä.

Toivotaan vielä lämpimiä kelejä, jotta setti pääsisi tositoimiin =) Täällä nimittäin sataa vettä, ja kunnolla, tiesmonettako päivää...




maanantai 1. heinäkuuta 2013

Summer Basic pitsillä

Naisten Ottobre lehdestä 2/2013 kaavalla Summer Basic tälläinen musta pusero itselle. Tykkään lopputuloksesta kovasti! Trikoo ja joustopitsi kangastukusta 

Pusero on edestä yksivärinen musta ja takana on yläosassa pätkä joustopitsiä.