maanantai 21. elokuuta 2017

Lakka-marenkijuustokakku

Meillä oli tuplajuhlat perheessä viikonloppuna, kun pojallamme oli nimipäivä, ja minulla syntymäpäivä... Päädyin kokeilemaan kakkuviikarin blogista löytämääni kakun ohjetta. Olipa hyvää! Tässä yhdistyi kaksi minun lempimakuani, lakka ja marenki!

Myöhemmin tuttavani kertoi, että hän oli joskus tehnyt samantyyppisen kakun leipäjuustopohjalla! Mikä idea! Silloin kakku olisi myös gluteeniton, ja vielä juhlavampi! Itse varmaan päätyisin laittamaan leipäjuustot vuan pohjalle pikkukuutioina, muuten kakkua voi olla hankala leikata. Juustonpalat varmaan asettuisivat  hyvin hyytelöityneen täytteen kanssa.

Kakkuviikari vinkkasi blogissaan, että kakku voisi olla herkullinen myös punaviinimarjoista, ja niiden aikahan alkaakin olla käsillä.

Turhaan myös olen "jännittänyt" tuota päällisen tohottamista. Se oli helppoa ja hetkessä tehty.

Ohjeen löydät kakkuun täältä






maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kaalisalaatti "pizzerian salaatti"

Tämä kaalisalaatti tehdään lasipurkkeihin. Salaatti säilyy jääkaapissa purkeissa 2kk. Tämä salaatti on helppo napata vaikka mökille mukaan!

Ohje:

1kg varhaiskaalia
1 paprika
1 sipuli 
1-2 valkosipulia (itse en laittanut)
300g porkkanaa

Suikaloi kaali ja paprika, raasta porkkanat ja silppua sipulit. Lisää joukkoon 2dl öljyä.

 Keitä liemi: 1 litra vettä, 1rkl suolaa, 1dl etikkaa ja 1dl sokeria. Laita kaaliseos lasipurkkeihin ja kaada päälle kiehuva liemi. Sulje kannet ja laita purkit kylmään. Syötävää 4h kuluttua, mutta paranee "vanhetessaan"

 

tiistai 2. toukokuuta 2017

Itsetehdyt konetiskitabletit

Ekoilu jatkuu... Nyt testissä itsetehdyt konetiskitabletit, joiden ohjeen löysin täältä.
muutama päivä meillä on nyt pesty astioita näillä. Kokemuksen perusteella ihan ok ajavat asiansa. Minulla ei tuota ohjeen suopayrttiä eikä pesupähkinöitä ollut, joten laitoin noin ruokalusikallisen ecoverin käsitiskiainetta. Toisen satsin tein merisuolasta, ja toisen hienosta suolasta. Merisuolasta tehdyt pysyivät koossa muotista oton jälkeen, mutta hienosta suolasta tehdyt ei. Nyt mietin, olisiko pesusoodalla tehdyissä parempi pesuteho, kuin ruokasoodalla. Täytyy tehdä näitä pesusoodasta seuraava satsi. Alkuperäinen ohje löytyy linkin takaa, itse käytin näitä aineita:

Puolikas sitruuna
Ruokasoodaa 
Suolaa
Noin rkl käsitiskiainetta


Laita puolikas sitruuna, noin 1,5dl suolaa, sekä noin 2dl vettä kattilaan. Kiehuta seosta niin että suola liukenee osittain veteen. Ota kattila pois liedeltä ja purista sitruunan mehut seoksen joukkoon. Lisää joukkoon 2dl soodaa. Muista soodaa lisätessäsi että se kuohuu jonkin verran.

Kaada seos siivilässä olevan harson läpi. "Puristele" lusikalla ylimääräinen vesi pois. Laitoin osan massasta jääpalamuotteihin, osan pyörittelin palloiksi kuivumaan leivinpaperin pääle. Silikonimuoteista palat irtosi parhaiten ja niistä tuli nätin mallisia sydämiä, tosin tähän massaan olin käyttänyt karkeaa suolaa.

Kuivata noin vuorokauden verran ja irrota muoteista. Anna palojen vielä kuivua muutama tunti ja purkita. Tabletit ovat valmiita tiskikoneeseen laitettavaksi.
  

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Rapeat toffeekolmiot

Tosi hyviä (liian) ja helppotekoisia pikkuleipiä! Ohje löytyi täältä.
Laitan sen kuitenkin muistiin itselekkin tänne, näitä nimittäin teen varmasti toistenkin!

rapeat toffeekolmiot

200g voita
3 dl sokeria
2  dl fariinisokeria
2 munaa
5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa (tai sormisuolahippuja ennen uunia)
1 pss omar -karkkeja

Vaahdota voi ja sokerit, lisää munat ja sekoita hyvin. Sekoita mukaan kuivat aineet, sekä rouhitut karkit. Levitä reunalliselle pellille ja paista 150-175c noin 25 min. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.

Hyvä vinkki taikinan levittämiseen pellille on kaapia se ensin leivinpaperin päälle. Sen jälkeen laita toinen leivinpaperi vielä taikinan päälle ja kauli pienellä kaulimella tasaiseksi. 
 
 

Itsetehty pyykinpesuaine

Vähennä perheesi kemikaalikuormaa!

Tiesitkö, että pyykinpesujauhetta voi tehdä myös itse? Itse tehty pesuaine ei kerrytä koneeseen pyykinpesuainejämiä ja on lisäksi erittäin ihmis- ja luontoystävällinen  tuote. Eikä ole edes vaikeaa! Ehdottomasti testaamisen arvoista!

Olen jo pidemmän aikaa käyttänyt pyykkien huuhteluaineena vesietikkaseosta. Kerroin siitä aiemmin, ja ohjeen löydät täältä. 

Muutaman viikon olen nyt pessyt pyykkiä marseilleraasteella, johon sekoitan silloin tällöin mukaan myös ruokasoodaa. Ruokasooda ei sovi kovin herkkäihoisille. Pelkällä marseillesaippua raasteellakin tulee puhdasta! Tosin meillä ei kovin pieniä lapsia enää ole, että en tiedä miten kunnon ruokatahrat reagoi. Tarkoitus on viedä tätä raastetta satsi ystävälle, jolla pieniä lapsia, testaukseen. Ostin greendeal nettikaupasta ison palan marseillesaippuaa ja tein siitä raastetta. Yksi ruokalusikallinen raastetta riittää koneelliseen, joten greendealin iso marseillepala riittää KAUAN. Älä osta markettien vihreää marseillesaippuaa, koska se ei ole aitoa, enkä tiedä miten se pyykkikoneessa reagoi!

Toissapäivänä löysin myös vinkin käyttää kookosrasvasta tehtyä saippuaa pyykinpesuaineena. Teinkin sitten satsin tekeytymään, mutta sitä pääsen testaamaan vasta kuukauden kuluttua kun saippua on kypsynyt. Tähän versioon tuli vain kaupan kookosrasvaa (sitä kovaa voihyllyssä) vettä, lipeää ja laventeli eteeristä öljyä muutama tippa. 

Valmista pyykkisaippua raastetta myy ainakin Pipi`s Creations facebookin sivuilla. Heidänkin valmistama raaste on kookosrasvasta tehty, mutta en osaa sanoa, mitä muita aineita siinä on käytetty.

Lisää kahlattuani asiaa täältä netistä, löysin lisää käyttökelpoisia ohjeita. Esimerkiksi tämä siskonpaneelisoppaa blogista.  Tarvikkeet tähän piti heti laittaa tilaukseen limepopista. Pärjätään varmaan loppuvuosi näillä itsetekemilläni pyykinpesuaineilla :) Ei muuta kuin kokeilemaan sinäkin!

Tässä kuva itsetekemistäni kookosaippuoista 


Ja tässä raastettua marseillea


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Helpot pitsisukat

Etsiessäni helppoa pitsisukkamallia, löysin tämän pirkan pitsisukkaohjeen. Musta lanka on hiukan haastatava kuvattava. Lanka on seitsemänveljestä ja varressa on virkattu piparkakkureunus. 

Ohjeen löydät täältä.


Eukalyptys sukat

Vanillawool blogista löysin tämän sukkaohjeen. Kiva ja helppo neuloa. Sukat on tehty seitsemänveljestä langasta. Ohje löytyy täältä.