Ekaa kertaa ompelin tälläisen pienen vauvan myssyn. Hyvinhän tuo onnistuu, kun peitetikkikone on yhteistyökykyinen (tuli juuri huollosta) Jäin vain miettimään, että kyllä se kantinkääntäjä ois varmaan kätevä... Koko myssyssä 38cm ja kangas Verson puotista.
torstai 7. elokuuta 2014
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Pikkuhousuja pikkutytölle
Kummityttö alkaa olla siinä iässä, että vaipasta voisi jo luopua. Tyttöä ei vain ole hommasta vielä oikein innostunut :) Tein hänelle muutamat alushousut, josko innostuisi pottailuun sitten kasvaisi. Koko näissä 92cm. Näistä tulee kyllä niin söpösiä, ja saa taas tilkkulaatikkoa vähän pienemmäksi. Täällä oli hyvä ohje pikkarien ompelujärjestykseen.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Hempeää!
Hiljaista on ollut täällä blogissa. Olen ommellut, mutta en mitään erityistä, niin en ole viitsinyt niitä tänne blogin puolelle laittaa. Eilen kokeilin ommella puuvillaisia housuja, joissa lahkeensuussa pitsi ja kumilankapoimutus. Tuli aika ihania! Toiset housut 86/92cm ja pienemmät 68cm. Pienempiin housuihin tein bodyn kaveriksi.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Hän pukeutuu vanhaan lakanaan
Eilen tein vanhasta pussilakanasta itselle kesämekon. Kaava Burda 02/2013. Vyötäröllä on kumilangalla tehtyä rypytystä.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Kesälakkeja
Täällä blogissa ollut hiljaista edelleen. En ole tehnyt mitään uutta, mitä olisi haluttanut blogata. Alla kuitenkin muutama kesähattu minkä olen hiljattain tehnyt...
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Vielä yksi Hippu!
Nyt lupaan, että Hiput riittää. Mutta sain idean, että hipun voi käyttää myös näin. Leikkasin siis Hipun irti ääriviivoja pitkin ja silitin taakse tukikankaan. Ompelin Hipun kiinni paidan etukappaleeseen tiheällä siksakilla. Molemmat kankaat Paapiilta. T-paidan koko 86/92cm. Vähän haluttaisi laittaa vielä Hipun korvaan joku ihana rusetti koristeeksi...
perjantai 2. toukokuuta 2014
Maija
Verson puodille tuli joku aika sitten tämmöistä söpöstä maija joustocollegea. Tämä loppui samantien, itsekkin jäin ilman tätä. (onneksi tätä on ainakin huhupuheiden mukaan tulossa lisää?)
Sain kuitenkin vaihdettua tätä minipalan facebookin kautta. Sain tälläisen palan, mistä sai juuri ja juuri 62cm:n bodyn.
Sain kuitenkin vaihdettua tätä minipalan facebookin kautta. Sain tälläisen palan, mistä sai juuri ja juuri 62cm:n bodyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)